-muistijäljet
-varmistelua vai luottamusta?
-avoimet harjoitukset
-huilu ja hengästyminen, haastava yhdistelmä.
Kolmen viikon tauon jälkeen palasimme teoksen pariin nyt kuluneena viikonloppuna. Aikaisemmin tuon mittainen tauko harjoituskertojen välillä olisi tuntunut huolestuttavan pitkältä. Viime aikoina yhä useammat projektit ovat hajautuneet ajallisesti melko pitkillekin jaksoille ja silti teosten materiaali on palautunut kohtuullisella vaivalla mieleen kuukausienkin takaa. Tämä kokemus loi luottamusta ja mielenrauhaa päiviin ennen harjoituksia. En siis varannut erillistä aikaa kalenteristani omatoimiseen materiaalin muisteluun. Päätin luottaa siihen, että paluu samaan harjoitustilaan ja kollegoiden seuraan sekä musiikin kuuleminen aktivoivat juuri tämän teoksen lokeron jostain muistin kätköistä. Ja kyllähän se sieltä palautui, ei ehkä niin salamannopeasti kuin Janina mahtoi toivoa(..?), mutta kuitenkin. Monet yksityiskohdat tosin olivat pyyhkiytyneet mielestä, eivät ehkä koskaan olleet kovin syvää muistijälkeä jättäneetkään.. Saatoin muistaa, että olimme sopineet eri yksityiskohtiin liittyviä asioita esim. katseen suuntia, rytmityksiä tms., mutten muistanut mitä olimme asiasta sopineet tai mikä oli se viimeisimmäksi voimaan jäänyt vaihtoehto. Materiaalin pariin uudelleen palattaessa myös aina paljastuu jokin asia, minkä on aiemmin käsittänyt aivan eri tavalla kuin koreografi on tarkoittanut tai toiset tanssijat ymmärtäneet. Hauskoja hetkiä...
Tuohon muistamiseen ja muisteluun liittyy toinen teema, jota pohdin viikonlopun aikana. Oliko se, etten tanssijana valmistautunut harjoituksia varten muistelemalla liikemateriaali itsekseni, laiskuutta vai ”järkevää” resurssien säästöä ja oikeutettua luottamusta mielen ja kehon kykyyn palauttaa olennaiset asiat muistista tarvittaessa. Toisin sanoen tasapainoilua luottamisen ja varmistelun välillä. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen ratkaisuuni, sillä se antoi minulle todisteen siitä että luottavainen suhtautuminen kantaa, on mahdollista ja toimii. Mitään katastrofia ei harjoituksissa syntynyt tuon ratkaisuni johdosta. Koreografin ja toisten tanssijoiden näkökulma voi toki olla eri. Janina tosin on ainakin toistaiseksi ollut harjoituksissa hyvin kärsivällinen..
Sunnuntaina meillä oli syksyn työjakson päätteeksi tunnin mittainen avoin harjoitus Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen järjestämällä Liikettä! Taidetanssifestivaalilla Hällä –näyttämöllä. Yleisöä oli paikalla nelisenkymmentä henkeä, mikä yllätti ainakin minut positiivisesti. Pyrkimyksemme oli jatkaa työskentelyä samaan tapaa kuin aiemmin harjoitustilassa ja siten avata ikkuna työryhmän ulkopuolisille teoksen rakentumisen sen hetkiseen vaiheeseen ja työryhmämme työskentelyyn. Käytännön syistä avoin harjoitus järjestettiin Hällässä, mikä ei mielestäni ollut tavoitteemme kannalta parhain ratkaisu. Näyttämötila toi automaattisesti tilanteeseen oman vivahteensa ja näyttämön ja katsomon selkeä tilallinen ero toi myös etäisyyttä työryhmän ja harjoitusta seuraavien henkilöiden välille. Itsestäni tilanne tuntui hieman jännittyneeltä ja olisin kaivannut heti alkuun enemmän sanallista vuorovaikutusta tilaisuutta seuraamaan tulleiden katsojien kanssa. Tilanteesta oli kuitenkin eittämättä hyötyä meille siinä suhteessa, että pääsimme näin varhaisessa vaiheessa kokeilemaan ensi-illan näyttämötilaa ja Janina sekä tilaisuudessa mukana olleet valo- ja pukusuunnittelijamme Tero ja Maria pääsivät näkemään materiaalia varsinaisessa esitystilassa.
Meille tanssijoille oli myös todella hyvä saada kokea useiden työryhmän ulkopuolisten katseiden paineistava vaikutus. Se vei varmasti monia asioita eteenpäin, mutta myös paljasti ne asiat mitkä häiriintyivät jännityksestä. Kuten esimerkiksi nokkahuilun soitto. Harjoituksissa keskenämme tuntui, että se sujui paremmin. Tilanteen mukanaan tuoma jännitys vei enemmän huomioita ja keskittymistä sekä lisäsi kehollisia jännitystiloja ja hengästymistä siinä määrin, että huilunsoitto tuntui varsin vaikealta. Sitä ylimääräisten vingahdusten ja väärien äänien määrää... Totesimme, että meidän olisi varmaan syytä alkaa pitää nokkista mukana juoksulenkeillä ja intervalliharjoitusmaisesti ottaa aina väliin pieni soittotuokio metsän siimeksessä. Naapurit oletettavasti tykkäisivät pillipiipareiden poistumisesta kotiympyröistä. Ensi keväänä linnut Tapiolan seudun metsissä ehkä etsivät puolisoa Haydnmaisilla sävelillä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti