Takanapäin on ensi-ilta ja kaksi lisäesitystä täällä
kotikonnuillamme Tampereella. Emme ehkä voi kutsua Hällä –näyttämöä
varsinaisesti kotinäyttämöksemme, mutta siltä se tuntuu. Olemme saaneet ja
toistamiseen työskennellä ja toteuttaa ensi-illan siellä. Se on ollut kyllä
mahtava juttu, suuri kiitos Hällää emännöivälle Tanssiteatteri MD:lle ja
Sisä-Suomen tanssin aluekeskukselle yhteistyöstä! Kiitokset myös runsaalle
tamperelaisyleisölle. Esitykset on tehty katsottaviksi ja koettaviksi,
jaettaviksi. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte kokemaan esitystilanteet ja
keskustelut kanssamme!
Ensi viikolla alkaa uusi vaihe teoksen elämänkaaressa.
Aloitamme kiertueen tanssin aluekeskuksissa, joista ensimmäisenä suuntamme
Kuopioon Itäisen tanssin aluekeskuksen vieraaksi. Esityspaikkana tulee olemaan
Sotku, mikä on varsin erilainen esitystila kuin missä täällä Tampereella olemme
nyt esiintyneet. Sotkun teatteritila on pienempi ja intiimimpi kuin Hällä ja
yleisö tulee olemaan huomattavasti lähempänä. Luulen, että esiintymiskokemus
tulee olemaan hyvin erilainen. On kyllä huippuhienoa, että pääsemme kokemaan
teoksen erilaisissa ympäristöissä. Teos ja tanssijantyömme tulee varmastikin
vaikuttumaan näistä erilaisista tiloista ja yleisöistä, ehkäpä jossakin määrin
myös muuttumaan tässä matkan varrella. On mielenkiintoista nähdä miten teos ja
me tekijät kasvamme tämän kiertuevuoden aikana.
Viikon tauko ensi-illan ja seuraavien esitysten välillä
vaikutti jo esiintymiskokemukseen. Tiiviin harjoitusperiodin päätteeksi ollut
ensi-ilta oli intensiivinen loppurutistus ja työjaksojen tiivistymä. Siihen
latautui paljon energiaa ja odotuksia. Tuon vahvan latauksen purkauduttua nämä
viimeisimmät kaksi esitystä tuntuivat avarammilta, niissä tuntui olevan enemmän
tilaa tehdä huomioita omasta tanssijan työstään, toisista esiintyjistä, koko
esitystilanteesta ja yleisöstä. Sitä ikään kuin pääsi ihmettelemään, että
tälläinenkö tämä teos on? Esitysten myötä teokseen oikeastaan pääsee vasta
kunnolla tutustumaan. Odotan innolla mihin tämä suhde kehittyy!
-Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti